Hyppää sisältöön

Bioenergialaitos

Ruokaa ja rehuja uusiutuvalla energialla

Raisio-konserni otti ison loikan kohti hiilineutraaliutta, kun Raision tehdasalueelle valmistui kesällä 2017 uusi bioenergialaitos. Uuden laitoksen myötä Benecol-tuotteiden ainesosan, kasvistanoliesterin, Sunnuntai-jauhojen, Torino-pastojen ja Baltic Blend -kalanrehujen valmistuksessa käytettävä lämpöenergia on tuotettu kestävästi puuhakkeesta.

Investoinnin arvo oli noin kahdeksan miljoonaa euroa. Oman bioenergialaitoksen rakentaminen on osa konsernin tavoitetta korvata fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla aina, kun se on ekologisesti ja taloudellisesti kannattavaa.

Teholtaan 9,5 MW:n bioenergialaitos käyttää puuhaketta keskimäärin kolme rekka-autollista vuorokaudessa. Laitos tuottaa höyryn ja kaukolämmön Raision teollisuusalueelle.  

Merkittävä vähennys hiilidioksidipäästöihin

Bioenergiaan siirtymisellä on huomattava vaikutus Raision hiilidioksidipäästöihin. Bioenergialaitoksen tuottamalla energialla korvataan fossiilisilla polttoaineilla tuotettu teollisuushöyry. Investointi säästää laskennallisesti noin 7500 tonnia hiilidioksidia vuosittain, mikä vastaa esimerkiksi noin 700 suomalaisen keskimääräistä vuosittaista hiilijalanjälkeä.

Koko konsernin hiilidioksidipäästöihin bioenergialaitoksen valmistuminen toi noin 45 prosentin vähennyksen vuonna 2017. Tarkempi kokonaisvaikutus vuosittaisiin hiilidioksidipäästöihin nähdään vasta vuoden päästä, kun bioenergialaitos on ollut käytössä kokonaisen kalenterivuoden ajan.